tiistai, 24. syyskuu 2013

Ankaraa käytöskoulua.

Minulla on unelma, karvattomasta sängystä ja pöydistä ilman kissaa. Kyllä vain nyt alkaa kova koulutus tuolle Marilynille, ettei se saa enään tulla sänkyyn eikä kiivetä paikkoihin mihin hän ei kuulu. Muuten hän on kuin perheen jäsen.

Kissan ottaminen, vaikka tiesin olevani jo raskaana oli helppo päätös, halusin lemmikin ja kissat ovat helpompia kuin koirat. Neuvolassa minulle sanottiin heti että minun pitää pysyä poissa kissan laatikolta, eikä minulla mitään sitä vastaan ollutkaan. olin vielä jonkin aikaa sitten allerginen kissoille ja ylipäätään kaikille karvaisille otuksille. Mutta siedätyshoito mammalassa antoi minun päästä yli allergiastani.

Entäpä sitten kun vauva syntyy? olen kuullut paljon kauhukertomuksia kissoista jotka menevät vaunuihin nukkumaan vauvan päälle ja kuinka he aina pyrkivät vauvan pinnasänkyyn. Päätin jo heti kun muutimme isompaan asuntoon, ettei kissalla ole mitään asiaa makuuhuoneisiin. Ainut ongelma siinä on nyt se ettei meillä ole vielä ovia paikoillaan koska laitoimme laminaatit ja mies ei ole vielä saanut askel listoja kunnolla paikoilleen, kyllähän ne ovet  pitää tottakai vielä maalatakkin. Tämä asunto kun oli kamalassa kunnossa ennenkuin aloimme remppaamaan tätä.

 

                               WP_000725-normal.jpg

Meinasin jopa hairahtua toiseen kissaan, koska pelkäsin että Marilyn olisi yksinäinen, mutta loppuun asti ajateltuamme tulimme siihen tulokseen että kun mies on aamussa töissä ja minä illassa, ei kissa ole kuin pari tuntia yksin päivän aikana. Eihän ehdi kaipaamaan meitä sinä aikana. Ehkä kumminkin jossain vaiheessa haluan toisen kissan, sellaisen vanhemman. ehkä eläkepäiviä viettämään. Norjalainen metsäkissa olisi aika unelma. Marilyn on maatiaiskissa, niin kaveriksi sille oisi kiva saada rotukissa. Mutta se vasta jossain hamassa tulevaisuudessa.

En ole kertaakaan katunut kissan ottamista, Marilyn on ollut sisäsiisti alusta lähtien eikä hän ole päässyt kynsimäänkään mitään koska olen ekasta päivästä lähtien leikannut sen kynnet viikottain.

 

 

maanantai, 23. syyskuu 2013

Teiniäitiys.

Monesti tuo aihe on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa. siitä on tehty realitty sarjoja ja dokumentteja.

Asia vetää mielipiteitä moniin eri suuntiin.

Tässä siis minun mielipiteeni. Olen itse teiniäiti,tulin raskaaksi ensirakkaudelleni ollessani vasta viisitoista. Leevi syntyi kun olin kuusitoista. minua edelleenkin karmii katsoa vanhaa äitiys korttiani. Äidin ikä 16. Olin viikolla 23 kun vihdoin annoin itseni ymmärtää että todellakin olen raskaana. Lapsen isä oli silloin 23 vuotias. Kun menin ultraan hyvin pian neuvola käyntini jälkeen, luulin vieläettä raskausviikkoja olisi ollut vasta 12. Mutta kun Leevi potkasi ultraus laitetta ja tunsin sen selvästi. Kätilö ihmettteli etten ollut muka aikasemmin tuntenut potkuja. En ollut vain yksinkertaisesti halunnut tuntea niitä.

Kaksi päivää ultran jälkeen äitini tuli huoneeseeni kun olin vaihtamassa paitaa, hän kysyi heti että olenko raskaana. Ihme oli se että hän näki vain selkäni. Tunnustin hänelle ja näytin ultra kuvan. Kun kerroin etten itsekkään tiennyt asiasta mitään ennen kuin edellisellä viikolla hän uskoi sen heti, olin kuulema muuttunut viikossa erillaisemmaksi.

Ei kestänyt kuin puolituntia niin kaikki sisareni tuli kotiin ja onnitteli minua. Lapsen isää kun tuli koulusta illalla hän ei osannut oikein sanoa mitään ja meni vaan pois paikalta.

Äiti ei antanut muuta mahdollisuutta kuin että en saa muuttaa mihinkään ennnen kuin vauva syntyy ja saan tukevan alun vauvan kanssa. En osannut pelätä synnytystä, en osannut pelätä yöheräämisiä tai sitä tulevaa vastuuta. Mutta kun sen aika tuli, olin ymmälläni päästäni. Kaikki oli raskasta, rintatulehdus pakotti minut lopettamaan imettämisen, eli epäonnistuin. Yö heräämiset olivat hirveitä, tuntui ettei minulla ole mitään heräämis hormooneita joista neuvolatäti kertoi. Vauva tuntui joskus jopa taakalta mutta suurin osa ajasta oli onnellista olemista. mutta kumminkin jouduin masennukseen, en vauvan takia, Leevi oli kaikkeni. Vaan sen takia että tajusin että tuo mies, lapseni isä olisi koko loppuelämäni vierelläni, Niin minulle lapsesta asti kerrottiin että kun yhteen mennään, lapsi hankitaan niin siihen sitten jäädään. Lestadiolaisuus. Mutta se on asia erikseen.

Niin ei käynyt, muutin ensimmäisen kerran pois kotoani neljän kk kuluttua vauvan synnyttyä. sen jälkeen muutimme viidesti. Kuudennen kerran muuttaessani, muutin vain minun ja lapseni tavarat. olin silloin vasta 18 vuotias. Päätin että en halua olla vastuussa kahdesta lapsesta. Mieheni ei koskaan tuntunut aikuistuvan.

Lähdettyäni pois miehen luota, ei hän tullut tapaamaan Leeviä kuin kerran sen jälkeen.

Siinä oli tämän teiniäidin tarina, mielestäni teiniäitiys ei pitäisi olla ensimmäisenä mielessä kun parisuhteeseen pomppaa pienenä. Ei 15- 19- vuotias ei vielä ole aikuinen, ei oikeasti ole. Et ole koskaan kokenut mitään oikeasta elämästä etkä välttämättä kykene hoitamaan toista lasta kun olet vielä itse lapsi. Kaikilla ei ole yhtä hyviä tukipilareita kuin mitä minulla oli. Ilman äitiäni en tiedä missä nyt olisin.

En todellakaan suosittele kenellekkään teiniäitiyttä, se on raskasta. Jos olisi aikankone, menisin läimäyttämään 15- vuotiasta itseäni ja kovaa.

 

Tunnen nyt että olen valmis äidiksi. Minulla on todella hyvä, rakastava mies, ihana koti, ja vakaa talous. Minulla on kaikki palikat kohdillaan vauvan tuloa varten. Nyt voin ylpeänä kertoa ihmisille että olen raskaana. Enään minun ei tarvitse hävetä kasvavaa mahaani niinkuin nuorempana. Nyt odotan innolla kaikkea sitä "uutta" mitä minulla on edessäni.

 

maanantai, 23. syyskuu 2013

Viikko vaihtui.

Heräsin pieniin potkuihin kymmenen aikoihin, katsoin viereeni ja huomasin mieheni jo lähteneen töihin. Ensimmäistä kertaa hän onnistui lähtemään töihin ilman että herätti minut! Aamukahvin juotuani, uutis otsikot selattuani päätin ruveta maalaamaan keittiön kaappeja, mutta maalipurkki voitti minut 1-0, en saanut sitä millään auki. Pitääkin muistaa ostaa uusi kuorimaveitsi, se ei ollut kauhean tehokas apuväline.

Näin unta IKEA:n reissusta, pitäisi ostaa niin hurjan paljoa kaikkea uutta, muttakun sinne pitäisi ensin päästä ja minun pitäisi alkaa muistamaan palauttaa työtunnit ajoissa, jotta joskus saisin palkan oikeaan aikaan.  Elämä on juuri niin hankalaa, kuin mitä siitä itse tekee.

Marilyn, tuo pieni karvainen kiusankappale, oli yön aikana päättänyt laittaa lankalaatikkoni uuteen uskooon ja sen selvittämisessä menikin tovi. Tajusin että minulla ei kyllä vähään aikaan ole kiirettä lankakaupoille, aika paljonhan noita vielä on.. 

 

_MG_0460-normal.jpg 

 

 

Sain jopa aamusta, selvitettyäni ensin lankani,  tehtyä mieheni villasukat valmiiksi.. Nyt pitäisi sitten saada inspiraatiota seuraavaan tekeleeseen. Ehkä oisi aika alkaa käyttää taas pipoja!  _MG_0468-normal.jpg

Koska Oranssi unipussi oli kuulema tyttömäinen tupsuineen, päätin tehä jotain mitä en tytölle pukisi. Eli tarkoitus oli että olisi ollut musta villatakki jonka selässä on valkoinen pääkallo.. Minulla ei ollut oikeaan aikaan valkoista, josten päätin tehä oranssin alienin pään villatakin selkään.. Ohjeita en ole koskaan osannut lukea mistään, joten tämänkin tein omalla mielikuvituksellani :) 

WP_000658-normal.jpg

Sunnuntait ovat tosi kivoja päiviä, kun ei oikeen tarvi murehtia mistään, joten hiukset takussa on hyvä olla. 

                          WP_000664-normal.jpg                                                                                                                                                                                                                                       WP_000649-normal.jpg                                                         

Haluaisin värjätä hiukseni kirkkaammiksi, mutta  vannoin itselleni että raskaana ollessani en niitä värjää. Jos siinä onnistu, saan varata kampaaja ja manikyyri ajan kun vauva on maailmassa, jotta oisin mahdollisimman nättinä sitten ristiäisissä. 

                                                                                                                                                                                                         WP_000688-normal.jpg                                                                    WP_000692-normal.jpg

maanantai, 23. syyskuu 2013

Rv 23

Yli puolen välin. Onneksi! Haluaisin ihan tosissani jo oman vartaloni takaisin. Minulla ei ole energiaa, jalkani ovat turvonneet, itken jatkuvasti, tissini eivät mahdu mihinkään.. Joku joskus sanoi että raskaus on ihanaa aikaa? 

Seuraava teksti on kopioitu Vau.fi sivujen raskauskalenterista, siihen pääset tästä.

 

23. raskausviikko

Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 19 cm 
Koko pituus: 27 cm

SIKIÖ

Tämän viikon alussa sikiö on 20 viikkoa vanha. Kulmakarvat ja hiukset tulevat selvemmin esille ja sikiö liikuttelee silmiään useammin. Nämä silmänliikkeet voi nähdä ultraäänessä. Nyt untuvakarvoitus peittää koko kehon, mutta sitä on eniten pään ympärillä, kaulassa ja kasvoissa.

Jalat alkavat lähestyä lopullista pituuttaan suhteessa kehoon ja sekä käsien että jalkojen lihakset voimistuvat, jolloin myös liikkeet ovat voimakkaampia. Samanaikaisesti jatkuu luurangon rustojen kehitys luiksi.

Puolustusjärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt, mutta auttaa suojaamaan pientä kehoa infektioita vastaan. Pojilla kivekset alkavat laskeutua kohti kivespusseja.

NAINEN23. raskausviikko

Ne ihanat potkut! Olet ehkä tuntenut ne jo jonkin aikaa, mutta nyt ei enää ole epäilyksen sijaa. Vauva liikkuu – ja useita kertoja päivässä! Pieni vallaton napero, joka elää omaa elämäänsä sinun sisälläsi, antaa jatkuvasti todisteita olemassaolostaan.

Sikiön potkut tulevat todennäköisesti olemaan olennainen osa päivääsi tästä eteenpäin. Sekä hyvässä että pahassa. Jos sikiö ei potki, huolestut. Jos se potkii yhtenään, väsyt siihen ja toivot, että se rauhoittuisi hieman.

Sinun on hyvä tietää, että sikiön liikkeet välittyvät kohdun seinämän läpi herkkiin vatsaseinämän hermoihisi. Se, tunnetko potkut vai et, riippuu missä asennossa lapsi on, missä istukka sijaitsee, mikä suunta potkuilla on sekä, kuinka voimakkaita potkut ovat. Jos lapsi on kasvot kääntyneenä selkärankaasi kohti ja potkii, et tunne lyhyttä terävää tönäisyä samalla tavalla kuin jos se potkisi vatsaasi kohti. Muista, että kaikki lapset ovat erilaisia: älä vertaa tätä lasta sen sisaruksiin tai toisen samassa raskauden vaiheessa olevan äidin lapseen.

 

 

 

Entäpä sitten nämä omat fiilikseni tällä viikolla? 

Minulla oli joskus nilkat, nyt niiden tilalla on kaksi vesipussia. Ja kyllähän nuo vauvan potkut tuntee, eikä ne onneksi vielä häiritse unta, niitä aikoja odotellessa.. Vauvamaha ei ole vieläkän saanut muotoaan vaan ihmiset eivät vielä ole varmoja onko Stiina vain päässyt lihoamaan parisuhteen aikana.. Olen todella kateellinen heille, joilla vauvamaha pyöreys näkyy selvästi ja suloisesti..

Niin joo, mites on lantioni laita, en uskalla edes toivoa että saisin vanhoja farkkuja enää jalkaani, minulla kun nykyään on lantio, sitä ei ennen ollut! Tissini eivät tosiaan mahdu minkään paidan, puhumattakaan rintsikoitteni sisään! Onhan nuo kivan näköiset, kiinteät pallot vielä, mutta mites imetyksen jälkeen? Normaalisti minulla on B kuppi, nyt mennään jo melkein E:ssä.. 

 

Mutta toivottavasti pääsen nauttimaan tämän kaiken tuloksesta pian uudenvuoden jälkeen. Haluaisin jo vauvan syliini, mutta parempi sen on vielä kasvaa ja voimistua pahalta maailmalta piilossa muutaman kuukauden :) 

 

                                 WP_000496-normal.jpg

 

 

sunnuntai, 22. syyskuu 2013

Mistä Bloggaisin joka päivä?

Luen paljon Blogeja, lemppareihini kuuluu MouMou ja Mami GOGO.

Rupesin miettimään mistä itse tykkään lukea, päivän asut ovat kiinnostavia, ruoka blogeja on kiva selata ja sisustamiseen on hauskaa etsiä inspiraatiota Blogeista.

Mutta mitä jos minä alkaisin joka päivä kuvaamaan päivän asuani.. tulisi aika yksitoikkoisa tällä hetkellä.. päälleni menee sukkahousut ja muutama tuubi toppi, niiden päällä on usein sama kulahtanut villapaita.. Niistä riittäisi juttua yhdeksi päiväksi, työ asukin kun on aina se sama ISS:n t- paita ja legginssit.

Entäpä ruoka aiheeksi? Syön huonosti ja mitä sattuu milloinkin, en valmista mitään hienoja salaatteja tai näyttäviä aterioista.. Saarioisten roiskeläpät eivät välttämättä ole ruokablogin arvoisia.. 

Raskauskin on aika yksitoikkoista, etenkin kun vauvamaha näyttää enemmän turvotukselta. Tottakai jotain juttuja raskaudestani tulee blogiin, mutta eikai kukaan jaksa joka postauksessa lukea miten kivaa oli kun pieni potki iltaisin tai että kuinka hassulta maha taas näytti kun vauva käänsi kylkeä.. 

Sisustamisesta voisi olla kiva kirjoittaa, muttakun sitäkin teen hyvin rajallisesti nyt kun elää säästölinjalla, eikä kaupoille pääse kuin ainoastaan viikonloppuisin, jos edes silloin.. :D 

Kerran viikossa ilmestyvät postaukset ei välttämättä kasvata lukiakuntaa, eikä varmaan saa paljoa kommenttejakaan. Joten saattaa Blogin kirjoittaminenkin itselleen maistua vähän puulta.. 

Mutta jos nyt lopuksi kumminkin laittaisin kuvan kasvaneesta mahastani, paitsi että epäselväksi jää kuvan kanssa vaikka kuinka yritin, kumpaa kuvaan mahaa vai tissejäni..   Odotan ihan tosissani jo oman kropan takaisin saamista!

                           IMG_0422-normal.jpg