Minulla on unelma, karvattomasta sängystä ja pöydistä ilman kissaa. Kyllä vain nyt alkaa kova koulutus tuolle Marilynille, ettei se saa enään tulla sänkyyn eikä kiivetä paikkoihin mihin hän ei kuulu. Muuten hän on kuin perheen jäsen.

Kissan ottaminen, vaikka tiesin olevani jo raskaana oli helppo päätös, halusin lemmikin ja kissat ovat helpompia kuin koirat. Neuvolassa minulle sanottiin heti että minun pitää pysyä poissa kissan laatikolta, eikä minulla mitään sitä vastaan ollutkaan. olin vielä jonkin aikaa sitten allerginen kissoille ja ylipäätään kaikille karvaisille otuksille. Mutta siedätyshoito mammalassa antoi minun päästä yli allergiastani.

Entäpä sitten kun vauva syntyy? olen kuullut paljon kauhukertomuksia kissoista jotka menevät vaunuihin nukkumaan vauvan päälle ja kuinka he aina pyrkivät vauvan pinnasänkyyn. Päätin jo heti kun muutimme isompaan asuntoon, ettei kissalla ole mitään asiaa makuuhuoneisiin. Ainut ongelma siinä on nyt se ettei meillä ole vielä ovia paikoillaan koska laitoimme laminaatit ja mies ei ole vielä saanut askel listoja kunnolla paikoilleen, kyllähän ne ovet  pitää tottakai vielä maalatakkin. Tämä asunto kun oli kamalassa kunnossa ennenkuin aloimme remppaamaan tätä.

 

                               WP_000725-normal.jpg

Meinasin jopa hairahtua toiseen kissaan, koska pelkäsin että Marilyn olisi yksinäinen, mutta loppuun asti ajateltuamme tulimme siihen tulokseen että kun mies on aamussa töissä ja minä illassa, ei kissa ole kuin pari tuntia yksin päivän aikana. Eihän ehdi kaipaamaan meitä sinä aikana. Ehkä kumminkin jossain vaiheessa haluan toisen kissan, sellaisen vanhemman. ehkä eläkepäiviä viettämään. Norjalainen metsäkissa olisi aika unelma. Marilyn on maatiaiskissa, niin kaveriksi sille oisi kiva saada rotukissa. Mutta se vasta jossain hamassa tulevaisuudessa.

En ole kertaakaan katunut kissan ottamista, Marilyn on ollut sisäsiisti alusta lähtien eikä hän ole päässyt kynsimäänkään mitään koska olen ekasta päivästä lähtien leikannut sen kynnet viikottain.